Suuseksi voi tuntua suorastaan pelottavalta ajatukselta, jos sitä ei ole koskaan harrastanut, ja tämä on totta sukupuolesta riippumatta. Mitä jos en osaa? Mitä jos se maistuukin pahalta ja loukkaan vahingossa kumppaniani? Mitä jos teen jotain väärin? Kuten kaikessa muussakin seksuaalisessa kanssakäymisessä, suuseksissä on hyvä tiedostaa omat ja toisen rajat. Mitään sellaista ei tarvitse tehdä, joka tuntuu vastenmieliseltä, mutta samalla on hyvä uskaltautua kokeilemaan uusia asioita - etenkin, jos ne ovat sellaisia, jotka tuottavat suurta nautintoa vähintään toiselle teistä.
Suuseksin antaminen on varsin erilainen kokemus riippuen vastaanottajan sukupuolesta. Silloin kun kohteena on penis, kynnyskysymyksiksi voivat muodostua mm. sen mahtuminen suuhun, hyvän rytmin löytäminen ja oman oksennusrefleksin herkkyys. Kun taas kohteena on vagina, oman kielen pituus ja vahvuus, vulvan erilaiset muodot ja niiden tuntoherkkyyden vaihtelut voivat tuottaa haasteita. Ja olipa kyse sitten peniksestä, vaginasta tai anuksesta, intiimihygienian on hyvä olla kunnossa sekä antavalla että saavalla osapuolella.
Parhaimmillaan suuseksi on huikean nautinnollista vastaanottavalle osapuolelle, ja siksi myös tyydyttävää antajalle. Jos kuitenkin tuntuu, että se on tavalla tai toisella vaikeaa, tämän sivun tuotteista voit löytää avun moniin haasteisiin, jolloin lopputuloksena on varmasti parempaa suuseksiä.